Saisiko täysin aloi...
 
Notifications
Clear all

Saisiko täysin aloittelija kysyä tietoja mahdolliseen jetin ostoon?

jetteiletilinen
(@jetteiletilinen)
Active Member

Tervehdys kaikille!

Olen tänä kesänä aloitellut tutustumaan jetteilyn ihanaan maailmaan, ja nyt onkin mahdollisuus jo hankkia itselleen käytetty jetti.
Ajattelin kuitenkin kysäistä täältä foorumilta, että mitä kannattaisi maksaa alla mainitusta laitteesta.
Itse olen siis vasta ihan aloittelija, enkä mitenkään vielä tutustutunut jetin saloihin, muuta kuin ajamalla sillä.

Kyseessä oleva jetti:
Sea-Doo Millenium Edition GTX vm.2000 / 120hp.
Ajotunteja kertynyt 107-tuntia
Jostain syystä jetin akku tyhjenee itsestään kahdessa viikossa kokonaan, onko vinkkejä mikä voisi aiheuttaa?
Parin päivän huilauksen jälkeen ei lähde starttinapista käyntiin, vaan pitää napata tulpat irti ja hieman bensaa pyttyyn, niin sitten käynnistyy.
Ulkokuori hieman naarmuinen, reunakumi yhdestä kohtaa kokonaan poikki.
Toinen "vakaaja" hieman lytyssä, joten pitää uusia.
Ulkokuoren vasen etukulma saanut kovan kolhun, jonka johdosta myös lasikuitu hieman murtunut, samasta kohtaa reunakumi on poikki.
Huoltovalo vilkuttaa, että olisi jo aika huollattaa, omistaja sanoi kyllä huoltaneensa itse, mutta ei viitsinyt lähteä kuittamaan valoa liikkeeseen.

Jetti vie bensaa noin 60-litraa tunnissa, onko ihan oikein, vai kuuluuko mennä vähemmän?

Tosin, niin kuin sanoin, olen täysi rookie jetin kanssa, ja todella tyytyväinen, jos joku viitsisi laittaa kommenttia / vinkkejä tulemaan hinta-arviosta.
Omistaja sanoi, että tarjoa rohkeasti, mutta vielä en ole tarjousta tehnyt.

Voin laittaa lisää tietoja tulemaan, jos joku niitä tarvitsee (kun en välttämättä itse tajua laittaa näin rookiena), viikonloppuna pitäisi tarjous antaa.

Loistavaa kesän jatkoa kaikille!

Quote
Topic starter Posted : 10.07.2013 22:49
Matti H
(@matti-h)
Estimable Member

Moro

Mulla on ollut 2 kpl saman ikäluokan sea-doo jettejä ja molemmissa oli tuo akun tyhjenemis ominaisuus. Syy ei koskaan selvinnyt. Kätevä konsti ongelman poistamiseen on laittaa katkaisija akun + kaapeliin. Tosin kellon säädöt voi unohtaa samalla.

Matti

--ja sitten ajamaan--

ReplyQuote
Posted : 11.07.2013 00:04
Tsss
 Tsss
(@tsss)
Trusted Member

Ja toi 60 litraa tunnissa kuulostaa noilla tehoilla aika ylimitoitetulta 😮
ehkä kaasu koko ajan pohjassa siis tosiaan pohjassa vois 25-40 litraa olla maximi.Mutta ei mistää löydy paikkaa missä pidät tunnin pohjassa silloin olet jo edennyt 100 kilometriä 8)
Toki vielä viisaammat/samanlaisen pelin omistaneet voipi tohon vastata..

Kerran sitä vaan täällä ollaan ja eletään joten miksi ei...

ReplyQuote
Posted : 11.07.2013 00:37
eyeless
(@eyeless)
Noble Member

-Parin päivän huilauksen jälkeen ei lähde starttinapista käyntiin, vaan pitää napata tulpat irti ja hieman bensaa pyttyyn, niin sitten käynnistyy.

-Ulkokuoren vasen etukulma saanut kovan kolhun, jonka johdosta myös lasikuitu hieman murtunut, samasta kohtaa reunakumi on poikki.
Huoltovalo vilkuttaa, että olisi jo aika huollattaa, omistaja sanoi kyllä huoltaneensa itse, mutta ei viitsinyt lähteä kuittamaan valoa liikkeeseen.

Toi että ei lähde napista käymään kuulostaisi siltä että se kondensoi vettä kaasareihin ja / tai siellä on joku ilmavuoto jossain. Helpoimmassa tapauksessa se on tankin 1 tie venttiili mikä ei toimi kunnolla (siellä tankissa kuuluu olla alipaine)

Toki vaiva ei vissiin kovin paha ole jos toi on vasta parinpäivän päästä

Noi lasikuitu kolhut kannattaa tarkastaa kunnolla ettei ole reikä läpi asti, iso vaiva ei ole uudelleen kuiduttaa risaa kohtaa mutta siihen uudelleen maalaus onkin jo jonkin arvoinen toimitus..

Suurin suositukseni on että käy kokeilemassa jotain vastaavaa laitetta että huomaat onko niissä kuinka suuri ero eli onko tämä laite iskussa vaiko ei

ps. tervetuloa vaan palstalle 😉

0_o   o_0  O_O  ^_^
Kädet aina vahingossa eksyneenä konehuoneen puolelle..
Seisottavien 2tahtien parissa vilisijä

   ~~ Team Free Try ~~

ReplyQuote
Posted : 11.07.2013 01:33
norski
(@norski)
Estimable Member

Monissa 2-t peleissä tuntuu olevan vähän pitkä startti pidemmän seisomisen jälkeen, helpoimmin vian saa eliminoitua laittamalla primer pumpun kaasareihin jota muutaman kerran pumppaa ennen käynnistystä.
Tosta tankin huohotin venttiilistä sen verran että ei siellä tankissa alipainetta kuulu olla, jos tankissa on alipainetta niin pumppu ei jaksa pumpata bensaa kaasareille, jos tankissa on alipainetta niin todennäköisesti venttiili tukossa tai väärinpäin asennettu.

ReplyQuote
Posted : 11.07.2013 02:29
eyeless
(@eyeless)
Noble Member

sori meinasin että se on siis tiivis
ja painettahan sinne siis kertyy jos on lämmin keli ja sillon olisi hyvä välillä avata korttia päästääkseen paineen pois ettei se työnnä sitä kaasareihin sitten ylipaineella 😉

0_o   o_0  O_O  ^_^
Kädet aina vahingossa eksyneenä konehuoneen puolelle..
Seisottavien 2tahtien parissa vilisijä

   ~~ Team Free Try ~~

ReplyQuote
Posted : 11.07.2013 02:34
jetteiletilinen
(@jetteiletilinen)
Active Member

Suuret Kiitokset kaikille palautteen antajille!

60-litraa tunnissa sain kulumaan, kun tein kaasu pohjassa kurveja lahdessa, joten melkein koko ajan siis urku auki.
Varmaan kun innostus hieman hiipuu, ei tule tällä tavalla ajettua, vaan toivottavasti hieman hallitumpia "temppuja", ja laitteiden perässä vetoa + reissuja lähisaariin.

Toi primer pumppu kaasareihin kuulostaa erittäin hyvältä vinkiltä, sillä nyt muistan omistajan sanoneen, että taitaa kaasarista bensat kadota johonkin, ja kun kone hörähtää käyntiin, niin kaasari alkaa vasta sen jälkeen itse alipaineella pumppaamaan bensaa itselleen, kiitti norski.

Akun tyhjeneminen siis jonkinlainen "ominaisuus". Katkaisija väliin kuulostaa hyvältä idealta, jos jetin hankin, kiitti Matti H.

Jos jollain on vielä viikonlopuksi heittää edes viitteellinen hinta-arvio, että mitä voisin tarjota, niin sille suuri kiitos ja kumarrus?

PS. Hieno palsta, ja asiallista palautetta, Kiitos!

ReplyQuote
Topic starter Posted : 12.07.2013 12:59
Maxx
 Maxx
(@maxx)
Trusted Member

taitaa tuollaisen pyynnit olla 4k ja pikkuvikasesta vois tarjota 3k. jos saat halvemmalla niin kyseessä varmaan hyvä kauppa  ;D
6k saa sitten jo selkeesti parempii pelejä

niin ja siellä tankissa ei saa olla yli eikä alipainetta. eli korkin ku avaat niin ei saa pahemmin pihistä

ReplyQuote
Posted : 12.07.2013 22:11
jetteiletilinen
(@jetteiletilinen)
Active Member

Kiitokset hintavinkistä Maxx!

Viikonloppu on lopuillaan, ja katsotaan kuinka jetin oston kanssa käy.
Alustavasti ollaan jo hinnoista neuvoteltu, mutta lopputulos vielä puuttuu.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

ReplyQuote
Topic starter Posted : 14.07.2013 17:43
Juks
 Juks
(@juks)
Reputable Member

Mun mielestä ei yli 3000e kannata ainakaan maksaa kun vastaavan tehoisia nelareitakin saa jo alta 5000euron. Ja parin kuukauden päästä vielä halvemmalla...  😉

ReplyQuote
Posted : 14.07.2013 20:07
jetteiletilinen
(@jetteiletilinen)
Active Member

Tuli sitten jetti hankittua, hinta oli kohtuullinen, mutta aina tietysti nipistää kukkaroa ikävästi.

Osaisiko vielä asiantuntevat foorumilaiset antaa vinkkejä jetin yleisimpiin huoltokohtiin, ja vielä huoltoväliehdotuksia (tunneissa)?
Sain vinkkejäkin:
- pidä aina tankki täynnä kun mahdollista
- puhdista bensasuodatin usein
- potkurin laakeriöljy kannattaa tarkistella
- sytytystulpat kannattaa vaihtaa usein
- makeaa vettä aina moottorin läpi, kun nostaa merestä ylös

ReplyQuote
Topic starter Posted : 17.07.2013 21:45
eyeless
(@eyeless)
Noble Member

kerro vähän tarkemmin mikä jetti on kyseessä niin se voi helpottaa jetin huolto ohjeiden antamista, ja periaatteessa voit aloittaa vaikka uuden aiheen niin se voi olla muillekin helpompi löytää tarvittaessa

0_o   o_0  O_O  ^_^
Kädet aina vahingossa eksyneenä konehuoneen puolelle..
Seisottavien 2tahtien parissa vilisijä

   ~~ Team Free Try ~~

ReplyQuote
Posted : 18.07.2013 18:23
jetteiletilinen
(@jetteiletilinen)
Active Member

Olet oikeassa eyeless, uusi aihe voisi olla kohdallaan.

PS. Jettimalli oli ensimmäisessä viestissä mainittu.

ReplyQuote
Topic starter Posted : 18.07.2013 22:49
Share:

Jetteile.com

Vesijetteily aiheista keskustelua
jo vuodesta 2008
YHTEYSTIEDOT

Helsinki, Finland
Email: asiakaspalvelu@selaa.fi

SOME
ONLINE